Facebook Twitter Email Pinterest

Aatu Hakalehdolle pohja-aikoja ja aikasakko Turusta

25.05.2025 / Aatu Hakalehdon tiedotus

Kesäkauden ensimmäinen SM-ralli oli Aatu Hakalehdolle varsin kaksijakoinen: erikoiskokeilla Hakalehto oli SM3-luokan nopein, mutta aikasakko pudotti hänet pois kärkikamppailuista.

Rallin SM-sarjan kesäkausi käynnistettiin Turun ympäristössä ajetussa SM Red Devil Länsirannikon Rallissa. SM3-luokassa Ford Fiesta Rally4:llä Co-Motorsportin ilmoittamana kilpaileva Aatu Hakalehto lähti kartuttamaan pistetiliään sijaiskartturi Sofia Rantasalon kanssa. Kaksipäiväisen kisan avauspäivänä perjantaina ajettiin kaksi erikoiskoetta poikkeuksellisesti asfaltilla. Kestopäällyste sopi hämeenlinnalaiselle hyvin, ja yötauolle mentiin Hakalehdon johdolla.

- On kyllä hauskaa. Alkuun meinasi mennä vähän riehumiseksi, mutta loppua kohti rauhoitettiin, hehkutti Hakalehto perjantai-iltana.

Lauantai alkoikin sitten huonommissa merkeissä, kun Hakalehto ja Rantasalo menettivät mahdollisuuden voittokamppailuun jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta. Kaksikko saapui liian aikaisin aikatarkastusasemalle ja tästä heille annettiin kolmen minuutin aikasakko.

Moni muu olisi tuossa vaiheessa lyönyt hanskat tiskiin, mutta ei Aatu Hakalehto. Hän keskittyi omaan tekemiseen ja se tuotti tulosta. Lauantain viidestä erikoiskokeesta 18-vuotias Hakalehto ajoi pohja-ajan neljälle. Kun kisan viimeinen, peräti 33 kilometriä pitkä erikoiskoe vielä karsi luokan kuljettajia, sijoittui Hakalehto lopulta SM3-luokassa viidenneksi. SM-pisteitä hän keräsi kolmanneksi eniten, mikä riitti pitämään hänet pistetaulukon toisella sijalla.

- Vauhti oli sitä mitä ajateltiin ja siitä jäi hyvä fiilis. Muuten on vähän vaikea sanoa kisasta yhtään mitään, totesi Hakalehto maalissa.

Seuraava SM-ralli ajetaan Kouvolassa 11.-12. heinäkuuta.

SM Red Devil Länsirannikon Ralli
Lopputulokset / SM3-luokka 
1. Jarkko Nikara
Renault Clio RS, 53:06,4
2. Niko 
Kalmi, Ford Fiesta Rally4,  +51,0
3. Rio Ogata
Renault Clio RS, +1:21,9
4. Kanta Yanaguida
Renault Clio RS, +1:22,6
5. Aatu Hakalehto - Sofia Rantasalo, Ford Fiesta Rally4, +2:27,6

Pisteet / SM3-luokka, 4/7 osakilpailua
1. Joni Korhonen K-KUA 62
2. Aatu Hakalehto 
AAU 56
3. Niko Kalmi MhMK 56
4. Jarkko Nikara SaaUA 50
5. Raoul Dahlqvist E-TMK 30 

Kuva: Samu Ekman / AKK

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 67 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 40 pistettä EMSC (Rally2)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 39 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa